Ilmanvaihtoteknisessä selvityksessä noudatetaan ensisijaisesti Suomen rakentamismääräyskokoelman ilmanvaihtoa koskevia säädöksiä sekä kansainvälisiä SFS-EN-standardeja, jotka määrittävät mittausmenetelmät, puhtausluokitukset ja dokumentointivaatimukset. Nämä normit koskevat kaikkia kiinteistötyyppejä, taloyhtiöt mukaan lukien. Alla käymme läpi keskeisimmät kysymykset standardien soveltamisesta käytännön selvitystyöhön.
Mitkä viranomaisvaatimukset ja säädökset ohjaavat ilmanvaihtoteknistä selvitystä?
Ilmanvaihtoteknistä selvitystä ohjaavat Suomessa ympäristöministeriön asetus uuden rakennuksen sisäilmastosta ja ilmanvaihdosta (1009/2017), maankäyttö- ja rakennuslaki sekä terveydensuojelulaki. Nämä säädökset asettavat vähimmäisvaatimukset ilmanvaihdon toimivuudelle, ilmavirroille ja sisäilman laadulle, ja ne velvoittavat kiinteistönomistajia huolehtimaan järjestelmien kunnosta.
Terveydensuojelulaki velvoittaa asunnon ja muun oleskelutilan omistajan pitämään tilat sellaisessa kunnossa, että sisäilma ei aiheuta terveyshaittaa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että ilmanvaihtojärjestelmän toimivuus on voitava osoittaa dokumentoidusti. Kunnan terveydensuojeluviranomainen voi edellyttää selvitystä, jos asukkailla on perustellut syyt epäillä sisäilmaongelmia.
Rakennuksen omistajan vastuulla on myös huolehtia, että ilmanvaihtojärjestelmä huolletaan säännöllisesti. Taloyhtiöissä tämä vastuu kuuluu hallitukselle ja isännöitsijälle. Viranomaismääräykset eivät aina määritä tarkkaa huoltoväliä, mutta ne edellyttävät, että järjestelmä toimii suunnitellulla tavalla ja että toimivuus voidaan tarvittaessa todentaa.
Mitä SFS- ja EN-standardeja ilmanvaihtoteknisessä selvityksessä sovelletaan?
Ilmanvaihtoteknisessä selvityksessä sovelletaan erityisesti standardia SFS-EN 12599, joka määrittää ilmanvaihtojärjestelmien vastaanotto- ja mittausmenettelyt. Kanaviston puhtauden arvioinnissa käytetään standardia SFS-EN 15780, joka luokittelee kanaviston puhtaustasot ja määrittää hyväksyttävät lika-arvot eri kiinteistötyypeille.
Keskeisimmät ilmanvaihdon selvitystyössä sovellettavat standardit ovat:
- SFS-EN 12599: Ilmanvaihtojärjestelmien testaus ja vastaanotto, mukaan lukien ilmamäärien mittausmenetelmät
- SFS-EN 15780: Ilmanvaihtokanaviston puhtausluokitus ja puhtauden tarkastusmenetelmät
- SFS-EN 13779: Muiden kuin asuinrakennusten ilmanvaihto, sisäilman laadun luokittelu
- SFS-EN 12792: Ilmanvaihdon terminologia ja käsitteet
Näiden lisäksi Suomen LVI-alan järjestöt, kuten SULVI ja LVI-TU, ovat julkaisseet ohjeistuksia, jotka täydentävät standardeja käytännön kenttätyön osalta. Ilmanvaihtotekninen selvitys, joka noudattaa näitä standardeja, tuottaa vertailukelpoista tietoa ja kestää viranomaistarkastelun.
SFS-EN 15780 on erityisen merkittävä taloyhtiöille, sillä se antaa selkeän viitekehyksen arvioida, onko kanavisto puhdistuksen tarpeessa. Standardi jakaa kanaviston puhtausluokkiin, ja sen avulla voidaan objektiivisesti perustella hallitukselle, miksi puhdistus on tai ei ole ajankohtainen.
Miten standardit vaikuttavat nuohoustarve- ja mittausselvityksen sisältöön?
Standardit määrittävät suoraan sen, mitä nuohoustarve- ja mittausselvityksen tulee sisältää: otantapisteiden määrän, dokumentointitavan, käytettävät mittausmenetelmät ja raportoinnin muodon. Selvitys, joka noudattaa SFS-EN 15780:aa ja SFS-EN 12599:ää, tuottaa luotettavan ja vertailukelpoisen kuvan kiinteistön ilmanvaihdon tilasta.
Käytännössä standardien noudattaminen tarkoittaa, että kanaviston puhtauden arviointi tehdään riittävällä otannalla. Meidän toteuttamissamme ilmanvaihdon asiantuntijaselvityksissä otanta on tyypillisesti 12–20 pistettä per ilmanvaihtokonehuone, mikä kattaa kanaviston eri osat, päätelaitteet sekä ilmanvaihtokoneen itsensä. Tämä otantalaajuus vastaa standardien edellyttämää kattavuutta.
Mittausselvityksen osalta SFS-EN 12599 ohjaa ilmamäärien mittausmenetelmiä ja vaatii, että mittaukset tehdään kalibroimalla laitteet asianmukaisesti ja dokumentoimalla olosuhteet. Tulokset verrataan rakennuksen alkuperäisiin suunnitelma-arvoihin tai voimassa olevien määräysten vähimmäisvaatimuksiin.
Havainnot kootaan IVPTS-raportille, joka toimii taloyhtiön hallitukselle konkreettisena päätöksenteon välineenä. Raportti sisältää kiinteistökohtaisen puhdistustarpeen arvioinnin, aikataulusuosituksen tuleville vuosille sekä budjettiarvion, joka helpottaa pitkäjänteistä kiinteistönpitoa.
Kuinka usein taloyhtiön tulisi teettää ilmanvaihtotekninen selvitys standardien mukaan?
Standardit eivät määritä yhtä kiinteää selvitysväliä kaikille kiinteistöille, mutta yleisesti hyväksytty käytäntö on teettää ilmanvaihtotekninen selvitys noin viiden vuoden välein tai aina, kun ilmanvaihtojärjestelmässä tehdään merkittäviä muutoksia tai asukkailla ilmenee sisäilmavalituksia.
Selvitysväliä arvioitaessa kannattaa huomioida useita tekijöitä:
- Rakennuksen ikä ja järjestelmän tyyppi: Vanhemmissa kiinteistöissä kanavisto likaantuu usein nopeammin, ja selvityksiä voidaan tarvita tiheämmin.
- Käyttötarkoitus ja kuormitus: Asuinkiinteistöissä ilmanvaihtojärjestelmä on jatkuvassa käytössä, mikä johtaa lika-aineiden kertymiseen ajan myötä.
- Edellisen puhdistuksen ajankohta: Jos puhdistuksesta on kulunut yli kymmenen vuotta, selvitys on jo pitkällä viiveellä.
- Asukkaiden palaute: Toistuvat valitukset ilmanlaadusta, vedosta tai hajuista ovat merkki siitä, että selvitys on tarpeen välittömästi.
Taloyhtiön hallituksen näkökulmasta säännöllinen selvitys on ennen kaikkea ennakoivaa kiinteistönpitoa. Kun ilmanvaihtotekninen selvitys tehdään suunnitelmallisesti eikä vasta ongelmien ilmettyä, taloyhtiö pystyy budjetoimaan puhdistus- ja huoltotoimenpiteet etukäteen ja välttämään kalliita kiirekorjauksia. Tämä palvelee sekä asukkaiden hyvinvointia että kiinteistön arvon säilymistä pitkällä aikavälillä.
Tämä sisältö on luotu tekoälyn avulla, ja se voi sisältää virheitä.